portfolio

Olen karjalaiseen ja inkeriläiseen perinteeseen ja erityisesti itkuvirsiin perehtynyt muusikko, laulaja ja väitöstutkija. Pääinstrumenttini on laulu ja lisäksi soitan esimerkiksi pianoa, haitaria, ukulelea sekä kanteletta. Kansanmusiikin lisäksi olen erikoistunut musisointiin sairaala- ja hoivalaitosympäristöissä. Mottoni kaikessa työssäni on, Veikko Lavia lainatakseni: Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Tässä portfoliossa esittelen taiteellista työtäni, painottuen työhöni itkuvirsien parissa.

Kiinnostuin karjalaisesta ja inkeriläisestä perinteestä jo opiskellessani musiikkipedagogiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa vuosina 2005–2009. Erityisesti kolmen kuukauden mittainen vaihto Petroskoissa, Karjalan tasavallassa, oli tärkeä kokemus karjalaiseen perinteeseen perehtymisessä. Itkuvirsistä kiinnostuin, kun tein maisteriopinnot Master’s degree in Global Music -maisteriohjelmassa Sibelius-Akatemialla vuosina 2010–2013. Lopputyöni käsitteli itkuvirsiaiheisen konsertin tekemistä. Syksyllä 2024 aloittamani taiteellinen tohtorintutkimus käsittelee surua lauletussa kansanperinteessä ja kuinka toimia eettisesti ja kulttuurisesti kestävästi taiteilijana kansanperinteen parissa. Pääasiallinen tutkimusaineistoni ovat runolaulumittaiset huolilaulut, joita vertailen itkuvirsiin.

surento

Surento sai alkunsa vuonna 2021, kun aloimme itkijä-kansanlaulaja Liisa Matveisen ja Emilia Kallosen työskennellä taiteilijoina Koneen Säätiön rahoittamassa Kyynelkanavat-hankkeessa. Surento esittää perinteistä itkuvirttä ja runolaulua, omia sävellyksiä ja sovituksia sekä improvisaatiota. Säestyksettömän moniäänisen laulun lisäksi yhtyeessä soivat kantele ja ukulele. Olemme esiintyneet ympäri Suomea sekä Virossa ja Sveitsissä. Elokuussa 2025 äänitimme ensialbumimme Sulatoin ja työstämme keväällä 2026 julkaistavaa albumia parhaillaan valmiiksi. Alla olevalla tekemälläni videolla esitellään yhtyettä.

karjalasta kolttien maille -hanke

Koneen Säätiön, Lapin kulttuurirahaston, Karjalan Sivistysseuran ja Taiteen edistämiskeskuksen rahoittamassa hankkeessa tutkimme taiteen keinoin karjalaisen ja kolttasaamelaisen kulttuurin yhteneväisyyksiä ja erityispiirteitä vuosina 2020–2024. Hanke huipentui Karjalasta kolttien maille -albumin julkaisuun marraskuussa 2024. Albumi oli yksi Vuoden etno -ehdokkaista Emma Gaalassa.

Hankkeen ensimmäiset konsertit oli marraskuussa 2022 järjestimme osana Etnosoi!-festivaalia konsertit Inarissa Sajoksessa ja Helsingissä Vuotalolla. Konsertin huomioivat esimerkiksi Lapin kansa ja Huvudstadsbladet. Myöhemmin konsertteja oli Espoon Sello-salissa, Oulun Valve-salissa, Helsingissä Pihlajamäen kirkossa, Tampereella kulttuuritalo Laikussa, Ivalon koulutuskeskuksessa, Sevettijärven koululla ja Rovaniemellä Monde-salissa.

Yksi kantava ajatus hankkeessa oli tarjota ilmaisia työpajoja eri aiheista, sillä halusimme antaa jotain takaisin yhteisöille, joiden perinnettä hyödynsimme omassa taiteessa. Työpajat saavuttivat suuren suosion ja koimme vahvasti, että niille oli tarve ja kiinnostusta. Järjetimme käsityöpajan Helsingissä, tanssityöpajan Oulussa, kieliwebinaarin internetin välityksellä ja laulutyöpajoja Helsingissä, Tampereella, Ivalossa, Sevettijärvellä ja Rovaniemellä. Ivalon ja Sevettijärven työpajat olivat suunnattu koululaisille.

Olen muutoin työssäni perehtynyt enemmän karjalankielisen Karjalan perinteeseen mutta tässä hankkeessa tutkin myös omia juuriani Karjalankannaksella. Lisäksi pystyin tukemaan Anna Lumikiveä kolttasaamelaisen itkuvirsiperinteen opettelussa. Koin, että hankkeessa pystyimme olemaan vuoropuhelussa eri kulttuurien välillä lämpimässä yhteistyössä ja kunnioituksessa.

KYYNELKANAVAT-HANKE

Kyynelkanavat oli Itä-Suomen yliopiston alainen, Koneen Säätiön rahoittama kolmivuotinen hanke (4/2021–3/2024). Työskentelin hankkeessa yhteensä 14 kuukautta välillä 1.7.2021–31.7.2023. Hanke tarkasteli tieteen ja taiteen keinoin itkuvirsiperinteen jatkumoa ja roolia modernissa suomalaisessa yhteiskunnassa. Hankkeessa työskenteli kolme tutkijaa (Elina Hytönen-Ng, Riikka Patrikainen ja Viliina Silvonen) ja lisäkseni kaksi taiteilijaa (Liisa Matveinen ja Emilia Kallonen).

Hanketyöskentely koostui pääasiassa työparityöskentelystä tutkijan ja taiteilijan välillä. Oma työparini oli Viliina Silvonen. Olemme Silvosen kanssa julkaisseet artikkelin Mielikuvien, ruumiillisuuden ja perinteen kohtaamispisteessä. Tapaustutkimus tunteista nykyajan muusikko-itkijän itkuvirsiperformansseissa folkloristiikan sähköisessä Elore-julkaisussa (vol 29, nro 2/2022), audioartikkelin Creating grief and lamenting on stage Seismograf Peer -julkaisussa sekä Collaboration Between an Artist and a Researcher in the Field of Laments in Finland -nimisen artikkelin julkaisussa Joint Knowledge Production and Collaboration in Ethnomusicological Research (toim. Kendra Stepputat ja Felix Morgenstern) . Lisäksi pidimme yhteisiä, tiedettä ja taidetta yhdisteleviä esitelmiä, esimerkiksi ESEM (European Seminari in Ethnomusikology)-seminaarissa Grazissa, Itävallassa syyskuussa 2022 (kuvassa). Koko hankkeen kanssa julkaisimme Kyynelkanavat-erikoisnumeron Musiikin suunta -verkkojulkaisussa.

surun synty

Surun synty on vuonna 2023 julkaistu sooloalbumini. Edellinen albumini, Itken ja laulan, sai inspiraationsa itkuvirsiperinteestä. En halunnut tehdä toista itkuvirsilevyä, mutta surussa tuntui olevan paljon käsittelemistä myös laajemmassa näkökulmassa kuin vain itkuvirsien kautta. Yritin miettiä aiheeseen myös muita tulokulmia kuin pohjattoman epätoivon. Nimikkokappaleessa yritän, karjalaista ja suomalaista loitsuperinnettä mukaillen, selvittää surun synnyn ja näin myös hallita surua. Samalla tuntui, että koko albumi etsii mahdollisia syitä surulle. Albumilla on kuitenkin mukana myös yksi itkulaulu, joka on perinteiseen itkuvirsitekstiin säveltämäni kappale sekä vienankarjalaksi kirjoittamani itkuvirsi, jossa minua säestää huilulla Mimmi Laaksonen. Muita muusikoita albumilla ovat Antti Rask (laulu, ukulele, sello) ja Kirsi Vinkki (viulu, jouhikko). Levyn julkaisija on saksalainen Nordic Notes.Albumi oli yksi Vuoden etno -ehdokkaista Emma Gaalassa.

Cristal Alakoski on ohjannut Surun synty -kappaleesta videon, joka oli mukana Oulun musiikkivideofestivaaleilla (24.–27.8.2023) kotimaisten videoiden kilpailusarjassa.

itkujuhla

Itkujuhla oli Heli Hyttisen sooloesitys itkemisestä ja kahdesta itkijästä. Esitys sai inspiraationsa Hyttisen vaarin isoäidistä, Irinja Reijosesta (1871–1959), joka oli aikansa tunnetuimpia karjalaisia itkijänaisia. Hyttisen tavoitteena oli tehdä itkemisen ylistys, itkumanifesti, joka yhdistelee dokumentaarisuutta, klovneriaa ja äänellä itkemistä. Olin työryhmässä mukana Hyttisen itkuvirsiohjaajana. Perehdytin hänet itkuvirsiperinteeseen sekä autoin häntä Reijosen itkuvirsien opettelussa ja oman itkuvirren kirjoittamisessa. Esityksen ensi-ilta oli 20.10.2023. Hyttisen teos sai hyvin mediahuomiota ja mm. Helsingin Sanomat teki siitä artikkelin.

Häidenvietto Karjalan runomailla

Häidenvietto Karjalan runomailla oli minun ja Minsku Tammelan muodostaman Pajolaine-duon projekti. Sävelsimme uuden musiikin vuonna 1920 kuvattuun mykkäfilmiin. Teimme mielikuvitusleikin, miltä musiikki olisi kuulostanut, jos se olisi tallennettu kuvan mukana. Otimme myös taiteellisia vapauksia. Elokuvan pituus on 80 minuuttia, ja ääniraidalla musisoivat minun ja Tammelan lisäksi Juulia Björn ja Maija Kauhanen. Elokuva on julkaistu sen oikeudet omistavan Kalevala-seuran YouTube-kanavalla.

runonlaulaja

Runonlaulaja on Pajolaine-duon tilausteos Lahden Sibelius-festivaalille. Teos on tarinallinen konsertti Jean Sibeliuksen perinteenkeruumatkasta Raja-Karjalassa vuonna 1892. Konsertti perustuu Jean Sibeliuksen keräämiin runolaulu- ja itkuvirsimelodioihin, muuhun Raja-Karjalasta ja Inkeristä tallennettuun materiaalin sekä omiin sävellyksiimme. Kehystarinassa risteilevät Aino ja Jean Sibeliuksen häiden aikainen kirjeenvaihto, päiväkirjamerkinnät sekä Päivälehden artikkelit. Esitimme teoksen Sibelius-festivaalilla vuonna 2021 ja 2024 sekä lisäksi Turun Sibelius-museossa ja Punkalaitumen kirjastossa helmikuussa 2025.

emmi kuittinen & ikuisen ikävän orkesteri

Minun ja Ikuisen ikävän orkesterin albumi Itken ja laulan julkaistiin Etnosoi!-festivaalilla pyhäinpäivänä 2020, ja se oli yksi vuoden Etno-Emma-ehdokkaista. Levyn julkaisi Kansanmusiikki-instituutti. Hanna Koikkalainen ohjasi videon kappaleesta Laulu arkuntekijälle. Kirkko ja kaupunki -lehti teki minusta ja itkuvirsistä verkkoartikkelin levyjulkaisun aikoihin.

Perustin Ikuisen ikävän orkesterin alunperin vuonna 2017 Kuolinriitti-esitystä varten. Orkesterin muodostavat Heidi Henriikka Mäkelä, Charlotta Hagfors, Amanda Kauranne, Juulia Björn, Minsku Tammela, Mira Törmälä ja Kirsi Vinkki.

Kuolinriitti oli ideoimani ja käsikirjoittamani kolmipäiväinen esitys, joka käsitteli vanhoja karjalaisia kuolinrituaaleja. Esityksessä elettiin hetket kuolemasta haudanlaskuun. Karjalassa olennainen osa kuolinseremonioita olivat itkuvirret, jotka saattelivat vainajan matkalle Tuonelaan. Kuolinriitti-esityksessä kuultiin itkujen lisäksi omaa musiikkiamme. Kolmipäiväinen Kuolinriitti-esitys oli osa Seurasaari soi -festivaalia elokuussa 2017, ja se saavutti suuren mediahuomion ja oli yleisömenestys. Siitä kirjoitti esimerkiksi Helsingin Sanomat. Lisäksi esitys nähtiin kaksipäiväisenä versiona Sommelo-festivaalilla heinäkuussa 2018. Kainuun Sanomat puolestaan kirjoitti aiheesta Sommelon yhteydessä:

project vainiolla ensemble: Suruvesi

Pianisti-säveltäjä Kalle Vainio perusti Project Vainiolla Ensemblen Suruvesi-albumia varten. Suruvesi tutkii itkuvirsien ja preparoidun pianon mahdollisuuksia. Albumilla kohtaavat itkuvirsien runollinen kieli ja kaihoisat melodiat, akustiset ja elektroniset soittimet sekä pellolla ja metsässä äänitetyt improvisoidut äänimaisemat. Jussi Mankkinen teki YLE:n verkkosivuille itkuvirsistä jutun albumin ilmestymisen yhteydessä syksyllä 2018.

Kalle Vainio: preparoitu piano, lyömäsoittimet, sävellykset, sovitukset, tuotanto, äänitys, miksaus
Emmi Kuittinen: laulu, sanat ja sävellykset
Johanna Tarkkanen: kanteleet
Sarah Palu: harppu
Erika Hammarberg: trumpetti, kornetti, lyömäsoittimet
Mirva Soininen: laulu, lyömäsoittimet
Heli Hartikainen: saksofonit

iloitku

Iloitku yhdisteli nykysirkusta ja itkuvirisä. Teos tutki itkun eri puolia, ja itkemisen ja nauramisen suhdetta. Iloitku esitettiin kaksi kertaa Multiasta satoa -festivaalilla, ja se oli yleisömenestys. Tunnelmat vaihtuivat itkusta nauruun, välillä sekoittuenkin. Iloitku kertoo kahden klovnin, Juskan ja Barbaran tarinan. Näyttämöllä ovat mukana heidän alter egonsa ja tunteensa. Musiikki on monipuolista: mukana on itkuvirsien lisäksi muuta kansanmusiikkia, sekä laulelmaa, discoa, tv-sävelmiä ja improvisaatiota.

Yle teki uutisen esityksestä telelvisioon, radioon ja nettiin.

Esitys koki uuden tulemisen heinäkuussa 2018 Jyväskylän kesä -festivaalilla, ja oli jälleen yleisömenestys. Työryhmään kuuluivat lisäkseni muusikot Laura Pukki ja Sanna Purokuru sekä sirkustaiteilijat Vesa Purokuru, Sanna Warsell, Marjut Hernesniemi, Myrsky Rönkä, Juhani Saksio ja Harri Varpanen.

Keskisuomalaisen toimittaja Elina Manninen kirjoitti esityksestä kiittävän arvion.

ilo pitkästä murheesta

Ilo pitkästä murheesta -esityksessä yhdistyivät vanhat Lähi-idän sekä Karjalan ja Inkerin itkuvirsikulttuurit. Esitys yhdisteli musiikkia, tanssia ja fyysistä teatteria - sekä perinteistä, sävellettyä, että improvisoitua musiikkia ja liikettä.

Työryhmä:
Emmi Kuittinen: ääni, tarinat, harmonikka
Marouf Majidi: ääni, tarinat, tar, tanbour
Amanda Kauranne: ääni, lyömäsoittimet
Esko Grundström: kontrabasso, viulu, kantele, äänisuunnittelu
Suvi Tuominen: tanssi, koreografi
Johannes Purovaara: tanssi, koreografi
Ina Niemelä: Valosuunnittelu

Ilo pitkästä murheesta sai ensi-iltansa Helsingin Musiikkitalossa joulukuussa 2015. Lisäksi oli kolme esitystä Kulttuurikeskus Stoassa tammikuussa 2016. Teimme Pohjois-Karjalan kiertueen joulukuussa 2017.

ilon ja surun klubi

Loimme yhdessä stand up -koomikko Miska Kajanuksen kanssa aivan uudenlaisen esityksen: itkuvirsiä ja stand-upia yhdistelevän klubin. Ilon ja surun klubit järjestettiin vuonna 2015 Helsingissä, vuonna 2016 Kuhmossa Sommelo-festivaalilla, vuonna 2017 Los Angelesissa ja vielä vuonna 2019 Helsingissä.